Kauko E. Waris – in memoriam
Kauko E. Wariksen muistokirjoitus
Opetusneuvos Kauko Waris kuoli syyskuussa 85 vuoden iässä. Hän syntyi 1926 Liperissä. Sieltä matka vei Ensoon, Sulkavalle ja Lapinlahdelle. Enson aikana Kauko aloitti oppikoulun Imatralla. Perhe muutti 1940 Raumalle. Kauko pääsi 1940 jatkamaan opintojaan Raumalla ja valmistui ylioppilaaksi 1947. Väliin mahtui varusmiespalvelua pariin otteeseen. Kauko kirjoittautui Helsingin yliopistoon 1947 opiskelemaan historiaa, filosofiaa ja kasvatusoppia. Asuntopula oli sodan jälkeen kova ja tuolloin Pallokentän pukusuoja toimi opiskelija – asuntona. Yöt kuluivat vartijana. Olosuhteet söivät miestä, ja niinpä hän päätti pitää tauon opiskelussaan ja siirtyi Tohmajärvelle opettajan sijaiseksi. Opetustyö kiinnosti ja Kauko suoritti kesäisin ja vapaa-aikana opiskellen opettajatutkinnon 1952. Tuolloin Kauko kävi Friherrsissä eli Vapaalassa, missä hän sitten vietti 60 vuotta. Hän toimi Ilpolan, sittemmin Rajatorpan koulun rehtorina.
Koska Ilpolan koulu toimi Helsingin Opettajakorkeakoulun opettajakokelaiden harjoituskouluna, koulu oli keskitasoa parempi ja valmis uudistuksiin ja kokeiluihin, mikä sopi Kaukon kehityshakuiselle luonteelle hyvin. Kauko ajoi uuden koulun rakentamista Friherrsiin. Se valmistuikin 1964.
Kaukoa kiinnosti myös monenlainen opetusmaailmaan liittyvä aktiviteetti. Hän toimi Opettajien Ammattijärjestössä, Opettajainlehden toimitusneuvostossa ja Nuoret tutkivat – kehityshankkeessa, lukuisissa paikallisissa ja valtakunnallisissa koulu- ja nuorisotoiminnan kehityshankkeissa.
Urheiluun Kauko suhtautui intohimoisesti. Friherrsiin ja ympäristöön perustettiin 1958 urheiluseura Pirkat, jonka puheenjohtajaksi Kauko kutsuttiin. Hän jatkoi puheenjohtajana vuoteen 2003. Hän valmensi yleisurheilijoita, jalka- ja koripalloilijoita sekä jääkiekkoilijoita. Hän oli ykkösluokan yleisurheiluvalmentaja ja toimi mm. lähettäjänä maaottelutasolla. Alkujaan hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta jääkiekosta, mutta siitä kehkeytyi lopulta hänen suurin intohimonsa. Kaukon valmentama B-juniorijoukkue voitti piirin cupin 1972, mikä lienee kyläseuralle ainutlaatuinen saavutus. Kaukon valmennusfilosofia erosi täysin nykyisestä valmennuksesta. Kaikille annettiin mahdollisuus tulla joukkueeseen tai oikeammin perheeseen. Ystävyyssuhteet säilyivät koko eliniän ja ”pojat” olivat yhteyksissä Kaukoon säännöllisesti saaden tukea ja ohjausta huumorilla höystettynä. Myös Kaukon mökille Puruvedelle pelaajat olivat tervetulleita.
Ilmeisesti joidenkin ihmisten vuorokausi on pidempi kuin 24 tuntia. Kauko Waris ehti nimittäin vaikuttaa täysipainoisesti vielä kuntapolitiikassa ja seurakunnassakin. Hän toimi Sdp:n valtuutettuna vuodesta 1964 mm. valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä valtuuston varapuheenjohtajana. Hän ajoi aktiivisesti sittemmin toteutuneita hankkeita: kesäyliopistoa, tiedekeskus Heurekaa ja jäähalleja.
Kauko oli luonteeltaan kunnioitettu, jämäkkä auktoriteetti. Mutta sydämestään hän oli lempeä. Hänen syvällisempi luonteensa tuli esiin nimenomaan tekoina. Ollessaan opettajana Tohmajärvellä hän käytti ensimmäisen tilinsä kenkien ostamiseen varattomille oppilaille. Hän otti luokseen asumaan useamman nuoren, jotka tarvitsivat sijaiskodin kaltaista turvaa. Yhdistystoiminnassa hän ei vältellyt ikäviäkään tehtäviä, vaan toimi järjestysmiehenä latotansseissa, lämmitti leirintäalueen saunoja ja pyöritti kesäleirejä.
Kauko Waris oli visionääri ja toiminnan mies, jollaista nykyiset ja tulevat sukupolvet tulevat kaipaamaan.
Seppo Stark